Etusivu > Kalenteri > Ohraritarit hyökkäsivät Ahvenanmaalle

Ohraritarit hyökkäsivät Ahvenanmaalle

Kesällä 2006 joukko ritareita istui Panimoravintola Koulun pihalla maistelemassa oluita. Pienet panimot, suuret oluet –tapahtuma sai makuhermot kutkuttamaan. Stallhagenin tumma lager Ahvenanmaalta nousi makuraadin suosikiksi sillä kertaa, vaikka joku rohkeni Lammilaista tuotettakin kehua. Tuosta lähti ajatus viriämään matkasta jalon mallasjuoman alkulähteille, saarivaltakuntaan Turun naapurissa. Ja jos Ahvenanmaasta puhutaan, tulee tietysti kalastuskin heti mieleen. Aikaa kuitenkin vierähti ensiajatuksesta matkan toteutumiseen.

Päätimme lopulta syksyisen ajankohdan ja varasimme lomakylästä majoituksen. Sandösund Campingin ystävällinen isäntä Olof Salmi lupasi järjestää meille audienssin Stallhagenin panimolle, vaikka paikallisen sadonkorjuujuhlan vuoksi heidän varauskirjansa oli täynnä ohjelmaa. ”Mä kun olen siinä vähän omistajana”, Olof vinkkasi. Hän myös varasi meille lauttapaikat Kustavin ja Brändön kautta kulkevalle saaristoreitille. Siinä sitten seisoimme perjantaiaamuna puoli kolmen aikaan kauppiasritarin takapihalla pakkaamassa tavaroita kuskiritarin ohjastamaan pikkubussiin. Lautta-aikataulut sanelivat aikaisen ajankohdan, mutta olimmekin päättäneet pyhittää sen päivän kalastukselle. Maisemien ihailu matkalla saariston halki ei onnistunut parhaalla tavalla, kun aamu oli vielä pitkään pimeä ja miehetkin vähän nuokkuivat. Kymmenen aikoihin oltiinkin sitten jo Olfin aamiaispöydässä puurolla ja kahvilla.


Kalastuspaikaksi isäntä oli meille suositellut läheistä pengertien reunaa ja vanhaa lossirantaa. Kehui sieltä hyviä haukisaaliita nostetun. Veneitä meille ei riittänyt, kun heimoveljet Virosta olivat ehtineet ensin. Henkilökohtaisten haukiennätysten rikkominen mielessä joukkomme sitten levittäytyi apajille. Mutta, mutta, mutta… Pitkällinen korkeapaine oli painanut vedet ennätysmatalalle ja sää oli muutenkin aivan liian kaunis hyviä haukisaaliita ajatellen. Parista pikkuhauesta huolimatta joukkojemme taisteluinto alkoi merkittävästi laskea. Onneksi oli edes aamupalapöydästä tehdyt sekä omat, kahvallisiin pahvilaatikoihin pakatut eväät mukana. Muutama olut auringonpaisteessa sai päivän tuntumaan paremmalta. Kalojen syöntihalut olivat hukassa, mutta meitä alkoi iltapäivällä jo nälkä vaivata. Onneksi rouva Salmen herkullinen lihapata odotti meitä kämpän hellalla. Illalla löylyttelimme kelluvissa saunoissa, jotka tosin veden vähäisyyden vuoksi olivat vain puoliksi kelluvia. Ensimmäinen matkavuorokausi venyi pitkäksi, kun texas hold’em- ja sököpöydät kilpailivat pottien suuruudesta.


Lauantai oli sitten se kulttuuripitoisempi päivä. Matkalla Stallhagenin panimolle ajoimme Bomarsundin linnoituksen läpi ja näimme Kastelholman linnan (kaukaa). Teki mieli laulaa Oolannin sodasta, mutta säälimme taksikuskirouvaa. Panimorakennus ei aivan vastannut ennakkokuvitelmia, se oli vanha hirsirakennus keskellä maalaismaisemaa. Sisältä löysimme kodikkaan oluttuvan ja sen ehtoisan emännän laskemassa lageria laseihin. Ja olivathan ne Laitilan vanhat keittoastiatkin siellä nähtävissä näyteikkunan takana. Erna Zoph kertoili meille rakennuksen (vanha venäläisten kasarmirakennus) ja ahvenanmaalaisen oluen historiasta. Siinä jutustelun lomassa tutustuimme oluen nykypäivään siirtyen miedosta vaaleasta kohti vahvempia ja tummempia. Parhaan suosion keräsi Export 5,5 %, mutta erinomaisiksi tuotteiksi todettiin koko valikoima. Panimolta on mahdollista tilata olutta myös omalla etiketillä varustettuna, joten Ohraritarioluen hankinta laitettiin mietintämyssyyn. Olisihan se hienoa katsella jääkaapissa rivistöä ritarivaakunoita, mutta toki aika kalliit saunakaljat niistä tulisi. Tuliaisostosten myötä jätimme hyvästit ja palasimme Sandösundiin. Onneksi Olofilla on suhteita myös oikeisiin kalastajiin, joten kalakeittolounas oli luvassa. Sen herkun jälkeen hikoilimme pari vanhaa venettä vesille – vesiraja kun oli todellakin siirtynyt. Veneistä huolimatta ei joukkomme kalaa löytänyt. Hieman parempi onni Viron pojilla, he saivat sentään muutamia säynäviä ongittua. Kuivattelevat kai niistä kapakalasuikaleita oluen ja vodkan kyytipojaksi. Tuota ”herkkua” on joku meikäläisistä joskus tuonut Tallinnasta kokoukseen maisteltavaksi, ja vaikka haju oli hurja, maku toimi yllättävän hyvin mallasjuoman seurana.


Kotimatka sunnuntaina sujui leppoisasti punaisella laivalla. Ruokailua, Laura Voutilaisen show, pubissa mies ja kitara sekä tietenikin taas olutmaistelua. Maistuvaksi todettiin mm. Weihenstephanerin weizenbock-tyyppinen vehnäolut Vitus. Arvelimme sen markkinoinnin kuitenkin vaikeaksi, ainakin meillä Turus. Toki armoitettu huumorimies Markku Heikkilä ravintola Puutorin Vessasta voisi siinä onnistua. Siinä pubissa voi oluita vertaillessaan joutua maistamaan huikan kustakin lasista.

Matkasta jäi huonosta kalantulosta huolimatta hyvä jälkimaku, joten ehkäpä ritarijoukkomme vielä toistekin hyökkää vavat tanassa saaristomeren rannoille. Kiitokset Sandösundin Olofille kannustuksesta ja hyvästä palvelusta sekä Stallhagenin väelle maukkaista oluthetkistä. Ohraritarit suosittelevat.